On muuten lepposta porukkaa nuo jehovat. Kylillä pyörähtäessä tulee aina lainattua valtakunnansalin parkkipaikkaa omin lupineen kun Jumalan asiallahan tässä ollaan lähimmäisenrakkautta jakamassa. Viimeisimmällä kerralla kauppareissun päivävalinnan onnenpyörä osuikin kehvosektorille ja samaa tuuria oli ilmassa autosta noustessa. Vastapäätä parkkeeratusta autosta nousi rouva tervehtien iloisesti kuin tunnettaisiin ja jumautti kiinni jutteluksiin. Siinäpä niitä näitä ja selityksiä minne menossa kunnes humautti halolla päähän kuvainnollisesti.

“Haluatko tulla katsomaan valtakunnan salia?” Mitäpä siihen muuta vastaamaan kuin myöntävästi. Onhan kaksoisstandardi sentään toinen nimeni, joten tottakai  pitää mennä vakaumuksellisena uskomattomana vierailemaan toisten tärkeinä pitämiin pyhättöihin. Vaan eipä ollutkaan uskomus tiedon väärti. Kunhan avainhäslingin ja muutaman muun jehovan kättelyn jälkeen päästiin sisätiloihin, niin sali paljastui jokseenkin samanlaiseksi kuin amiksen auditorio aikanaan. Ei kovia kirkkopenkkejä, ei alttaritauluja. Käännytyskin oli yllättävän lievää ja muutamaa taskuun tungettua esitettä myöhemmin pääsi jatkamaan matkaa suunnitellusti.

Eniten hämmästytti näiden ihmisten rauhallisuus ja tietynlainen ilo. Tottakai jokainen meistä on herttaisempi kuin tosiasiassa onkaan uusia ihmisiä tavatessaan, mutta tämänkaltaisia immeisiä ei ole tullut tavattua montaakaan ja heistäkin melkein kaikki ovat jossain määrin vakavia uskontonsa suhteen, usein kristittyjä. Jaa-a, kaipa se kertoo jostain todellisesta. Pitäisiköhän alkaa itsekin? C.S. Lewis on ainakin puhunut vakuuttavasti asian puolesta teoksessaan Ehyt elämä. Suosittelen.

Kuivaa ja kallista. Kaupunkiin se on mentävä jos haluaa makunautintoja.

Vaan jäipähän puutikut tällä kertaa itselle ja niillä voi sitten kikkailla mielensä kyllyydestä sikäli mikäli tahtoo. Tai sitten vaan syö sen ruuan ja jättää leikkimiset lapsille. Sen takia sitä syö nykyään pannusta sekä kattilasta ruuat suoraan kauhalla. Siihen mitään lautasia ja kihveleitä väliin tarvita sotkemaan asioita.

Kuivattua rakuunaa ja vaikka kuvassa ei näy; joka kolossa haituvia.

Niin olisi työlästä haituvien irroitus ja niin pieni hyödystä irti saatava määrä, joten rakuunat putosivat suoraan kuivauslauteilta kompostiin. Liian myöhässä liikkeellä yrttimaan sadonkorjuun kanssa kun kaikki jo ehtinyt kukkimaan. Viime vuoden oreganoja ja suklaaminttuja (joille ei ole löytynyt erityisemmin käyttöä) oli vielä jäljellä, joten ne jäivät suosiolla keräämättä. Syksy kolkuttelee ovella muutenkin ja kaikki se mikä vihreäksi kasvoi, on muuttuva mullaksi jälleen talven edessä.

Syksyssä on kuitenkin hyviä puolia kuten kalassa käyminen. Kerran tuli mentyä koittelemaan illasta onkimisonneaan soutubotskin kanssa. Ei tullut viittä sämpelää saati kahta kampelaa. Ei nykäystäkään. Taisi olla metrisen siiman päässä oleva mato liian syvissä vesissä uimassa. Ensi kerralla voisi koitella rantoja myöten narraamista.

Eikä ollut kuntoluokka tasoa SA-INT kun ei saanut yksinään pyöräytettyä venettä ympäri. Hyvä jos ylös asti sai järvestä kiskaistua. Tulppakin unohtui veneeseen. Tietäähän sen mitä siitä seuraa seuraavalla sateella: vene täynnä vettä. Tätä kömmähdystä lähdettiin korjaamaan muutamaa päivää myöhemmin. Olisihan se mukavampi mennä kalaan ens kerralla kun olis jotain asioita hyvällä tolalla valmiina.

Uudemman kerran kautta veneelle siis, juuri sellaisena päivänä että taivas räjähtämässä hetkenä minä hyvänä ryöpsäyttämään päälle lastillisen vetisiä pisaroitaan. Olo oli kuin jatkosodassa pyörällä mutaisia hiekkateitä hikisenä polkiessa harmaissa maisemissa. Venekin oli jo ehtinyt hörppäämään itseensä kiitettävästi nesteitä. Niitäpä sitten kaatamaan ja tulppaa irroittamaan.

Pikaisen juovan luovan tauon jälkeen piti sitten vielä kerran koitella josko sitä venettä saisi sittenkin käännettyä aivojen voimalla. Ei mitään puu-naru-vipuvoima -viritelmiä vaan tasapainopisteen hakemista samalla liukuessa veneen reunaa myöten toiselle puolelle ottamaan painoa vastaan. Sillähän se sitten kääntyi vailla ongelmia. S’oon sosseli nyt. Tulppa tuli vain irroitettua turhaan, nooh…

Ostoksia tehtynä ja kiintolevyssä tosiaan “kiinteä piuha” kuten luvattua.

Ei sitä ajatellut että se ihan tätä olisi tarkoittanut kun kiintolevyä oli ostamassa. Mielessä siinsi sellainen mattamustainen tehdasrakennettu kaapeli eikä mikään kuumaliimattu tee-se-itse -viritelmä. Mutta Kerimys on viimeinen joka tällaisia voisi kritisoida ja kun tämä kuitenkin toimii, niin mikäpäs siinä. Halpa hinta oli kuitenkin halpa hinta ja joululahjapaperiin kääritystä postipaketista ehdotonta plussaa.

Tulostimen muuntaja saapui pajalle korjaukseen erään vierailun jälkeen.

Tulihan tuota testailtua ja mittailtua. Yksi sulake oli pamahtanut piirilevyltä ja jännitteet olivat kolmanneksen siitä mitä pitäisi. Ei siitä kuitenkaan ehjää tullut. Mittaillessa jälleen kerran jännitteitä kuului vain poks ja asunnosta paloi sulake. Eipä mitään, sulake takaisin ja uusi testaus. Poksista taas ja sen lisäksi savut pihalle. Taisi olla se muuntaja siinä. Toivottavasti tulee kevyet SER-metallit haudan päälle.

Samalta reissulta eksyi takakonttiin myös vanhaa tyyliä uhkuva hylly.

Keittiön seinälle tuo olis ollu passeli ja sinne sitä mielessä mallaili autolle kantaessa, mutta eihän se sinne mahtunutkaan, ei millään. Jonnekin muualle sitten, vaikkapa sitten aitan vintille odottamaan parempia aikoja. Vaatishan tuo hieman nikkarointia lisäksi. Toisen lasin liimaus kiinni oveen takaisin, oville saranat ja ne kiinni hyllyyn.

Ei Kerimys savotoi kun maailmankaikkeus sabotoi. Aina on jottai.

Sen yhden kerran kun ei ollut minkäänlaista prokarsinointia ja oli valmiina tempaisemaan moottorisahalla sinne missä lastu lentää ja kaksitahti sauhuaa, niin ei. Ensimmäisellä vetäyksellä käynnistysnaru napsahti katki eikä edes voimaa tarvinnut käyttää. Nää metsurivehkeet tuntuvat olevan tämmösiä veegasin koneita jotka toimivat tuurilla jos ovat toimiakseen. Ja tuuria ei ole kehuttavasti ollut.

Vesuri oikeaan käteen, isompi vesuri vasempaan käteen ja käsisaha käsivarrelle roikkumaan. Käsipelillä ne puuhommat hoituu kuten ennenkin. Sitten kun jäljellä on enää niitä isoimpia tukkeja pätkittävästi, niin katsotaan sitten näitä bensapenteleitä uudelleen. Jottai isompaa salaliittoa tässä tuntuu kuitenkin olevan taustalla. Ehkäpä tällä varmistetaan, että Kerimyksellä on kaikki raajat huomennakin tallessa, hmm…?