Elämistä kertymään

Maallemuuttaja hakemassa erilaista tuntumaa elämiseen

ajatukset, asuntokuvia, kasvimaa, kokkailut, säilöminen, talous, tein-itse-ja-säästin, traktori

Viemäri ja Tuomari

Näin sadonkorjuun viimeisten hetkien saavuttaessa päätöksensä tuntuu todella siltä, että kesä on ohitse ja vuosi tietyssä mielessä tullut päätökseensä. Sen kuin vain keräilee välineet pois työmaalta ja asettaa asiat seuraavaa kevättä valmiiksi paikoilleen. Luonto käy hiljalleen lepoon eikä pellot muuta kasva kuin odelmaa…

On aika miettiä mennyttä aikaa. Tuumailla ja pohtia sitä mitä onkaan tullut tehtyä. Ja ehkä enemmän kuin saavutusten määrää, niin kysymystä onko itsensä mielestä ollut ilo tehdä töitä itsensä kanssa? Niin ei voi täysin vilpittömästi sanoa joidenkin asioiden mennessä harakoille täydellisyyksiä tavoitellessa, mutta vastapainoksi voi todeta monen spontaanisti aloitetun projektin onnistuneen, vaikkei kaikelle saanutkaan millään riittävästi aikaa omistettua. Osa uusista aloituksista nousi omille jaloilleen rakentumaan kokonaisuuksiksi päivittäisen jatkumon myötä ja osa päätyi rapistumaan heti ensimmäisen innostuksen liekin kahnuttua sammuksiin.

Perunapelto kuin patonkivaltion trikolorinen lippu. Silmiä siristäen.

Tehtiin tieteellinen koe. Miten syksyisen äestyksen jälkeen yhden rivin päälle viskatut lehdet ja ruohosilppu siihen käytännössä vaikuttavat? Ovatko orgaaniset katteet ehtineet maatua kevääseen mennessä ja onko pelto yhtä helposti muokattavissa kuin viereiset paljaana paistatelleet rivistöt? Se selviää ensi vuonna.

Ydinjätteen loppusijoituspaikka, ts. ilmatiivis säilytystila hartsille.

Kun ei se mikään kovin elegantti ratkasu ollu säilytellä nuita eteisen komerossa, jossa melkein tyrmäsivät tuoksullaan sisälle astuessa. Siirrettiin sitten tuonne, kellarin saunan vesipataan. Liina väliin ilmatiivistämään ja kivi päälle painoksi. Hyvin on toiminut eikä hartsin hajua ole karannut perunakellarin puolelle laisinkaan.

Näistä sitä aromia on sen sijaan lähteny viimeaikoina kuin varkain.

Semmosta kalman lemahdusta kun orgaaninen aines muuttuu syömäkelvottomaksi homeeksi, mutta siinä kuoleman kohdussa kasvavat myös uuden elämän alut: siemenet. Ainakin tomaatti on sellainen, että pitää homeeseen asti pyöräyttää ennenkuin voi siemeniä sieltä kaivella talteen. Kurkut muuten vaan menivät homeeseen kun oli aina jottai muuta tärkeempää tekemistä, mutta hyvin toimi tuossakin homeutustaktiikka. Ja mikseipä olisi kun niinhän se luonnossakin toimii. Kasvi putoaa maahan, lahoaa ja vapauttaa siemenet maahan. Ei ne siitä pilalle mee.

Kaaleja Kemistä. Tai siis kasvimaalta. Pellosta. Heh heh. Keu… keu.

Niin, kaalit saatiin tosiaan nosteltua pois pellosta. Se on kummallinen taktiikka tunkea pelto täyteen kaikenlaista kasvia keväällä kasvamaan ja sitten syksyllä pähkätä että mitähän peijakasta näistäkin nyt sitten valmistais? Kaaleista vois tehdä soppaa sekä kääryleitä ainakin ja oishan se kimtshikin mahollista, mutta lopputulos oli viisi pussia pakastimeen ja yksi kerä jääkaappiin odottamaan inspiraatiota.

Blenderillä ehkä parasta myskikurpitsa-sosesoppaa mitä ikinä tehty.

Resepti vaan uupuu kun ei itse tullut osallistuttua kuin vain siihen jälkitekoiseen lusikoimisvaiheeseen. Sinä hetkenä se kirkastui kuin taivaalta putoava kaiken tappava meteoriitti, että kasvisruokaan siirtyminen voisi olla mahdollista eikä edes minkäänlainen uhraus. Uhraisi vain hieman aikaa uusiden asioiden opetteluun ja reseptien kokkailuun. Muutamaan yritykseen ja erehdykseen. Siinä kaikki.

“Lieköhän tärkeekin nappi ku auton alta löytyi? Ei kait, laitetaan talteen.”

Pääsi talviaika yllättämään autoilijan ja renkaiden vaihtaminen piti viimeisellä rakennuslamppujen loisteessa. Mistä sen ois muka tienny ennen heräämistään että kelloja oli siirretty taaksepäin ja pimeys saapuisi tuntia aikaisempaan? Penteles.

Se oli sellanen #tunninhomma kun pyöritteli juoksujalkaa renkaita toiselta tallilta toiselle. Nyt kun on viimeisinä päivinä tipahdellut jotain ihme luntakin taivaalta, niin joutunut traktori oottelemaan epätyypillisesti rengasvaihto-tallissa (rasvamontulla) milloin pääsisi koittelemaan uusinta ostosta käytännössä pellolla:

Ihka oikea kaksisiipinen kyntöaura ja vielä käytettynä. Jehnas!

Kävi nimittäin niin, että likakaivoja tyhjentämään tulleen kylänmiehen kanssa sattui puheeksi pitkät perunapellot ja hää siinä huastamaan notta ostahan miulta aura poies ku joutavana tallissa loikoo. Mie olin jo luovuttanu asian suhteen kokonaan ja hyväksynyt äes&kuokka -kombinaation käyttämisen tästä ajasta ikuisuuteen, mutta pitihän se asiaa mennä tarkistamaan, kun taivaasta tipahti tilaisuus itsestään käsiin.

Eikä kauaa tarvinnu miettiä ku aurasta löyty tämmönen mestaruustarra.

Hyvässä kunnossakin oli kaiken lisäksi. Kuivan tallin sisäpuolella säilytelty ja kaikinpuolin toimivan oloinen muutenkin. Siirtoajokin meni kohtuuella eikä tullut silpaistua kuin pikkanen viilto kotipihan mäkeen jyrkästi alamäessä körötellessä.

Aura ja sille hinta; eipä ollut kuin sataviisikymmentä euroa. Sama mikä moottorisahassakin. Se on se käytetyn tavaran taksa näillä main näköjään ja saihan tuosta vielä kympin tinkaistua pois, kun oltiin kaukaista samaa heimoa. Siitäpä sitä tuli kummallinen olo kuin omistaisi juuriaan näiden peltojen mullassa. Täällähän meikäläisii on ollut ja on edelleenkin semmosella omalla rajatulla alue maailmassa. Kerrassaan kummallinen ja suorastaan lämmin tunne. Jopas jotakin.

Katsasteltu dokumentteja rauhanpiipuista Kukkivan Peuran kanssa.

Ne on kuin ajatuksia makkaran ääreltä kun istuu lattialla takan edessä, pyörittelee hiljalleen kyrsää tikun päässä ja näköaisti sumentuu kuin huuruisen lasin läpi katsellessa, ajatuksien kirmatessa villihevosen lailla eiliseen ja kysymykseen siitä miten olisi voinut toimia paremmin, vai pitäisikö sanoa luonnollisemmin?

Sanoja on vielä sanomatta ja sanontoja vuolematta, mutta hiljalleen on kirkastunut se mihin seuraavia askeleitaan voisi suuntailla. Fyysisesti pysyttelisi tässä edelleen, mutta henkisesti voisi lähteä taas uimaan altaan syvään päähän, jalat melkein pohjaan yltäen. Niistä sitten aikanaan enempi, onhan tässä elämääkin elettävänä.

  1. Anonymous

    Jaa niin, olisi sen reseptin toki voinut jättää kerta keitto maistui 😀

    Pitää kyllä myöntää, että oli aika sovellettu versio tästä maa-artisokkakeitto-ohjeesta, mutta kerta niitäkin löytyy, niin toimii siihenkin siis:

    800g maa-artisokkia
    400g perunaa (2 suurta)
    4 valkosipulin kynttä
    115g Philadelphia-valkosipulituorejuustoa
    150g voita
    0,5dl kanafondia
    5dl vettä
    5dl maitoa

    1. Paista pilkotut perunat, maa-artisokat ja valkosipulin kynnet voissa (koko voi määrässä)
    2. Lisää vesi ja keitä kunnes juurekset ovat pehmentyneet täysin (~2h)
    3. Kiehuta vettä pois, kunnes keiton pohja paksuuntuu
    4. Lisää tuorejuusto, maito ja fondi
    5. Sekoita tasaiseksi ja kiehauta
    6. Anna jäähyä ja sekoita tehosekoittimella tasaiseksi ja vaahtomaiseksi

    -Vaatii vähän soveltamista ohjeessa kun on vaan nopsaa ylös kirjoiteltu tehtäessä ja muokkailtu testatessa 😛 Tuohon myskikurpitsa keittoon tuli sen kurpitsan lisäksi fenkolia – ja siitähän piti ekana tulla pyre, eli muistaakseni nestemääräkin oli huomattavasti pienempi 😀

    • Kuuselan Kerimys

      Ainiin, pitänytkin kysyä tätä reseptiä. Tässähän se nyt kuitennii tuli, joten kiitoksia! Pistän talteen 🙂

Jätä kommentti Cancel reply

Theme by Anders Norén