Rauhallisuus. Tuulen humina. Ensimmäinen lumipeite. Pilvinen taivas. Pilvetön taivas. Työ. Tyytyväisyys. Voisiko olla vielä paremmin jossain? On se siunattua saada elää tässä ajassa ja paikassa, mitään ei puutu. Ja vailla tahtomista näyttää saavan enemmän kuin tahtomalla. Jo nyt on enemmän kuin elämiseen tarvisi.

Posti tuo sytyketoimituksia joka toinen tai kolmas päivä. Turhanpäiväisiä mainoksia isompien puiden leimuttamiseen. Valtio se pitää huolen omistaan. Vai onko se postikaan enää valtion virma ollenkaan? Torvia siellä ei ole ainakaan ollut pitkään aikaan, muualla kuin johtoasemassa korkeintaan. Logossa sentään aiemmin.

Kaivonkansi lahonnut jo kuukausia. Oli se jo viime vuonna huonon näköinen. Tänä kesänä huonompi ja männäviikolla nostettaessa oli pähkäämistä liekö siitä jo pudonnut lahoa puuta kaivon pohjalle? Nostettiin kansi työpöydälle korjattavaksi ja siitä se siirtyi nopeasti maatasolle. Sama juttu kuin pitää pöytäkonetta sylissä sitä asennellessa. Ei ehkä “oikein” tai “ammattimaista”, mutta mukavampi työasento.

Uusittu kansi ja työmaa. Lautoja löytyi ladosta ja vanhoja nauloja kaapista.

Ja niin oli vanhat naulat jotta vähintään joka viides taipui muodottomaksi niitä hakatessa. Mutta mikähän siinä on ettei tekoihin ryhtyessä malta millään rauhoittua ja mittailla lautoja millilleen, vaan aina lähtee sille silmämääräiselle linjalle?

Tässä se linja toimi “lähes” täydellisesti. Kansi peitti kaivon, mutta oli ensinnäkin niin nafti jotta piti polkaista paikalleen ja sen jälkeen irroittaa sorkkaraudalla. Sukkelan sahailun jälkeen se menikin jo liian löysäksi, mutta ajaa kuitenkin asiansa. Kivi päälle painoksi varmistamaan paikalla pysymistä. Ei sinne ainakaan enää hiiret huku.

Passelin näköinen. Noin niinkuin tuolleensa pintapuolisesti tarkasteltuna.

Kirjastot ovat kauniita paikkoja. Ainakin täälläpäin. Viimeinkin sai oman ruhonsa kammettua sinne käymään ja etsimään kirjoittamisopasta Waltarilta. Sellanen vanha, tuttavallinen teos. Siitä vinkattiin aiemmin ja netissä hintapyynti oli röyhkeät 70e. Uusia painoksia ei oo vissiin tullut hetkeen, mutta sieltähän se kirjastosta löytyi hyllystä ja löytyi paljon muutakin. Oli hienoa voida ottaa etäisesti mielenkiintoinen teos hyllystä ja selailla sitä hetki. Miten paljon olemme kirjoittaneetkaan paperille!

Kirjoittaminen tuntuu hyvältä, toisinaan. Toisinaan se tuntuu siltä, että sanoo jälleen kerran samat asiat ja junnaa paikallaan. Ei kerro mitään uutta, ei tavoita tarkoittamaansa. Toisinaan se tuntuu taipaleen taittamiselta tai raskaan kiven kampeamiselta sydämeltä. Mutta nykyään siihen on saanut tuntuman, sellaisen flouaamisen ja aavistuksen mitä tehdään sekä miten. Mitä jätetään tekemättä.

Ilmaista promootiota persuille EU-politiikkaan.

Taas kuoli läheltä lähimmäinen ja siitä jäi tavaroita pengottavaksi. Harvemmin on Kerimyksen Kesko sekä Varasto kieltäytynyt ottamasta lahjoituksia vastaan, josko sitä vaikka jotain hyödyllistä seassa ois hyvällä onnella. Tälläkään kertaa ei joutunut pettymään kasoja kahlatessa ja moni eri tavoin muotoutunut atomeiden rykelmä, myös tavaraksikin kutsuttu, löysi täältä uuden kotinsa sekä käyttötarkoituksensa:

Puu-taikina-saavi-sammio-tai-jotain-sellaista. Kansikin löytyi!

Huuliharppu soitinten kasvavaan kokoelmaan. Soiva peli ja aina skaalassa.

Jahas, sitä mennäänkin jo seitsemänkympin paremmalla puolella.

On se koree ja justiinsa sopiva Kerimyksen kuosiin.

Seppo lennähti samantien magneetilla jääkaapin oveen.

Elämän ensimmäinen litteä TV. Pääsee kahtomaan Uunopuroa.

Rullakebabin folio, elämän ensimmäinen sekin. Semmoinen 4/5.

Kässä kummosii muit assiita ee ou kääny, muissi mi ainakaan. Ee oo juossi kyli, mitä ny kää puolel Kupiaisessa. Kaho ku jääny kiska asseeki hoitamati, kehve se o ikä homma! See mie sano. Pöyä täyeltä tyhjää puteloo, känkälekin lataamati.

Ulos puuta pilkkoihin. Kuuma kullo, hiki kullo. Mänöö puso vaihtoon, mutta kykki mi see kuitenni. Ou mukav mää saunaan vettä visoo, nousoo vaa piisistä savu. Ja kyntti palamaa, ku ee kärssi valo napsauttaa. Pimiä ku se o jo kello seihtemän, pelkele.

Annille. Kliseehän se on, mutta kunnia oli tuntea teeskentelemätön ihminen.